Joulun uljaimmat ritarinkukat
Kirjoitettu
19.11.2018
Ritarinkukat eli tuttavallisesti Amaryllikset ovat niitä tunnelmantuojia, jotka monesti hankitaan jo ennen joulua. Ritarinkukka kasvattaa yleensä 2-3 kukkavanaa joihin kuhunkin tulee 5-6 nuppua. Meillä taas tänä vuonna on joistakin yksilöistä noussut neljäkin putkea! Kukinta saattaa siis kestää useita viikkoja.

Kerrattu punavalkoinen ritarinkukka
Ritarinkukka on siitä ihana, että sen voi nostaa viileään. Jos on paikka, missä lämpötila ei laske nollan alapuolelle, eli pysyy plussan puolella, amarylliksen kukintakausi pitenee entisestään.
Amaryllis on vaatimaton hoidon suhteen. Amaryllis saa voimansa sipulista, joten välttämättä ei tarvitse kastella ruukkua lainkaan. Varsinkin, jos nuput ovat jo avautuneet, kastelu ei ole ollenkaan tarpeen.
Runsas kastelu ja valitettavan hämärä syksyinen valaistus saavat ritarinkukan kukkavarret venymään. Kovin pitkiksi venyneet, tukea tarvitsevat putket kannattaa katkaista maljakkoon. Leikkauskohdan yläpuolelle kun sitoo kuminauhan, putki ei rullaudu auki maljakossa.
Ritarinkukan kaveriksi maljakkoon voi kerätä oksia tai havuja tai heinien röyhyjä ulkoa tai leikata vaikka runsaasta viherkasvista lehden.
Maljakossa ritarinkukka kestää hyvinkin saman varran kuin ruukussa kestäisi.
Avaamme jälleen joulukuussa, 12. päivä PopUp-myymälän Äänekosken keskustaan, Torikatu 4. Siellä koet joulun tunnelmaa aatonaattoon asti 🙂
Kirpeitä alkutalven päiviä, ihanaa joulun odotusta ja kynttilän valoa!
-Maria