Ritvan daaliat

Kokon Puutarha 20 (40) vuotta

Kirjoitettu 18.04.2015

Tänä vuonna on tulee 20 vuotta yrittäjätaivalta täyteen. Marko aloitti yrittäjänä sukupolven vaihdoksen myötä vuonna 1995. Tätä juhlimme helatorstaina toukokuun 14. päivä.

Puutarhan historia ulottuu 70 luvun puolelle. Oman kalansavustamon tuotteita sekä vihanneksia myytiin lähikuntien toreilla. Silloin Markon vanhemmat Ritva ja Jorma aloittivat pienimuotoisen kesäkukkien viljelyn. Ensimmäisen kasvihuoneen rakentamisesta onkin arviolta vajaa 40 vuotta aikaa.

Alla kuvassa on ihan ensimmäinen kasvihuone ja Kala- ja Vihannes Kokon kuljetuskalustoa.

 

 Ritvan daaliat Ritvan äitienpäiväruusut

 

Ritva Kokko 70-luvulla daalioita hoitamassa ja pakkaamassa äitienpäiväruusuja.

 

Neilikan niputusta  Narsissit

 

Marko äitinsä kanssa niputtaa neilikkaa.

 

80-luvulla toiminta laajeni nopeasti. Viljelyyn tuli vahvasti mukaan mm. leikkoneilikka ja leikkonarsissi. EU-hun liittymisen myötä leikkokukkien viljelystä vähitellen luovuttiin kannattamattomana, viimeisenä jäi pois narsissi.

 

Jorma ja Uudenguineanliisat Jorma ja saniaiset

 

80-luvulla viljeltiin runsaasti erilaisia viherkasveja, tässä kuvassa Jorma esittelee saniaisia.

 

Make ja Ritva  Jorma 3-huoneen rakennuksessa Make ja Hartolan turpeet

 

Kuvia vuosien varrelta.

 

2 ja 3 huoneet  image

 

Näiden kuvien välillä on n. 25 vuotta. Terijoensalavat ovat kasvaneet ja uusia kasvihuoneita on tullut lisää 3 kpl, neliöitä näissä n. 2300. Lisäksi oikealla näkyvä varastorakennus ja lämpölaitos, joka on kasvihuoneiden takana. Tänä vuonna käyttöön otettu 6. kasvihuone on varaston takana lisäten kasvihuoneiden kokonaispinta-alan reiluun 3600 neliömetriin.

 

Kokon Puutarha

 

 

 

Kuvia viime kesältä, vasemmassa kuvassa uusi sukupolvi tutustumassa työn tekoon ja oikealla viime vuosilta tuttu henkilökunta, vasemmalta Tiia Kaipio, Maria ja Marko Kokko ja Jaana Savolainen.

Puutarha-ala on kokenut näiden vuosien aikana suuren muutoksen. Vielä 20 vuotta sitten suurin osa kukista myytiin kukkakauppojen kautta. Tänä päivänä valtaosa ostetaan ruokakaupoista. Kesäkukista valtaosa myydään markettien puutarhamyymälöistä. Myös Kokon Puutarhalla toiminta on muuttunut paljon. Torikauppa jätettiin vähitellen pois n. 10 vuotta sitten. Tällä hetkellä toimitamme n. 80-90 % tuotannosta jälleenmyyjille ja loput myydään suoraan puutarhalta. Viljely painottuu kesäkukkien ja joulukukkien viljelyyn. Viljelytekniikkaa olemme kehittäneet jatkuvasti ja uusia lajikkeita tulee vuosittain lisää. Tulevat vuodet ovat haastavia, mutta yritämme pysyä kehityksessä mukana ja tehdä työtä niin hyvin kuin pystytään.

Tervetuloa kakkukahville (ja teelle) torstaina 14.5.2015 klo 8-19!

Jaa tämä artikkeli