Monenlaiset begoniat

Kirjoitettu 07.06.2018

Kesäkuun 10. päivää on kautta aikojen pidetty rajana, jonka jälkeen uskaltaa varmasti istuttaa ulos kesäkukat sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei pääse kukkia suojaamaan viileiltä öiltä. Seurakunnat istuttavat myös kukat yleensä 10. päivän aikoihin. Monena vuonna ei yökylmiä ole enää kesäkuun alussa ollut, mutta nyt viimeistään on aika alkaa hautojen istutusta suunnittelemaan.

Mitä haudalle kannattaa istuttaa? Mikä kukka olisi kestävin?

Tähän ei tietysti ole yhtä oikeaa vastausta. Kaikki riippuu tulevan kesän säistä ja olosuhteista sekä onko hauta paahteessa vai varjossa.

Begoniat ovat ryhmä, jota perinteisesti käytetään paljon haudoilla ja niistä löytyykin kaksi lajia, jotka kestävät todella monenlaista säätä ja olosuhdetta.

kesäbegonia

Yksi vanha ja perinteinen, kestävä on kesäbegonia eli jääbegonia, jääkoivu, jääpuu ja mitä nimiä vielä tällä Begonia semperflorens-lajilla onkaan. Kesäbegonia kukkii hyvin varjoisammallakin haudalla ja kestää myös hyvin lämpöä ja kuivahtamista.

tarhabegonia

tarhabegonia

Muutama vuosi sitten markkinoille tuli jalostettu hybridi-begonia Begonia x hybrida, suomeksi tarhabegonia. Tämä kestää erityisen hyvin kaikenlaisia olosuhteita. Paahdetta, sadetta, kuivaa ja pärjää myös varjossa. Todella helppohoitoinen ja kestävä. Eikä vaadi juurikaan huoltoa, eli karistaa kukkineet kukat itse pois. Korkeutta tarhabegonialle tulee n. 50 cm ja kasvaa myös tuuheaksi ja leveäksi, riippuen tietysti kasvuolosuhteista.
Tarhabegonialla on oranssinpunaiset kukat ja kauniit, kiiltävänvihreät ja siipimäiset lehdet.

ruusubegonia

Begonialajikkeita on myös pauliinabegonia, Begonia elatoir-ryhmä eli tuttavallisemmin ruusubegonia, joka sopii myös sekä varjoon että aurinkoon. Oikein paahteessa ruusubegonia kuivuessaan kärsii ja lehdet sekä kukat saattavat saada ruskeita täpliä ihan palamisesta johtuen. Varjossa ruusubegonian kastelun tarve on maltillinen, ja liika märkyys ja varjoisat olosuhteet altistavat begonian härmälle ja homeelle. Sopivan kastelun turvin pärjää siis erinomaisesti varjoisammassa. Jaksaa kukkia ihan täysin varjossakin koko kesän.

mukulabegonia

Mukulabegonialla eli Begonia tuberhybridalla on suuret ja näyttävät kukat. Mukulabegonia viihtyy ruusubegoniaa paremmin auringossa ja sopii hyvin myös vähempään valoon. Mukulabegonia kestää ruusubegoniaa paremmin kosteusvaihtelut eikä ole härmälle niin altis.

Begonioissa, jotka monesti mielletään ”mummokukiksi”, on trendikkäämpiäkin vaihtoehtoja perinteisen punaisen rinnalle. Valikoimastamme löytyy myös kukkimaton lajiryhmä, lehtibegoniat. Näihin ei tule kukkaa ollenkaan tai kukinta on huomaamaton. Lehtibegoniat viihtyvät loistavasti ihan varjossa ja vähässä valossa pärjäävät hyvin vähällä kastelulla. Valikoimassamme on kolme lajiketta.

lehtibegonia gryphon

Korkea ja näyttävä lajike on Gryphon, joka sopii loistavasti sekaistutuksiin niin ihan varjoon kuin aurinkoonkin. Gryphonin lehdille tulee korkeutta n. 30-40 cm. Tämän voi myös istuttaa haudalle, jos tarvitaan korkeampaa kasvia.

lehtibegonia hupea-pinkki-vihreä

lehtibegonia viininpunainen-vihreä

Lisäksi on kaksi matalampaa lajia, Beleaf-ryhmästä, hopeisilla lehdillä ja pienellä vaaleanpunaisella vivahteella sekä toinen lajike, jossa on viininpunainen lehti vihreällä raidalla ja hopeisilla pilkuilla. Matalakasvuisena nämä sopisivat loistavasti sekaistutusten lisäksi haudalle tai vaikka grillimajan pöydälle ruukkuun.

Vaihtoehtoja siis löytyy 🙂

Puutarha on avoinna juhannusviikolle asti arkisin 8-19 ja viikonloppuna 8-17. Tervetuloa!

Jaa tämä artikkeli