KEVÄÄN ASIAKASTOIVEET JA UUTUUKSIA 2024

Kirjoitettu 04.04.2024

TOIVEKASVEJA SEKÄ TUTTUJA VUOSIEN TAKAA

Kevätkausi on lähtenyt puutarhalla iloisesti käyntiin! Kaikki kasvihuoneet ovat jo lämpöisenä ja taimia istutetaan nyt viikoittain n. 50-70 000. Päävalikoima pysyy ennallaan, toki uusia värejä ja lajikkeita kokeillaan taas.
Joka vuosi otamme kokeiluun uusia kasveja, niin tänäkin vuonna.
Kyselimme teiltä alkusyksyllä Facebookissa, mitä toivoisitte meiltä löytyvän tulevana keväänä.
Saimme loistavia ehdotuksia, tässä esittelemme neljä kevään ”uutuutta”. Tai oikeastaan ne kaikki ovat jo joskus meiltä löytyneet, mutta eivät silloin jääneet pysyvästi valikoimaan.
Katsotaan, miten käy tällä kertaa 🙂

KOHTALONKUKKA JA AURINGONKUKKA

Vasemmassa kuvassa on kohtalonkukka, Nemesia. Kohtalonkukka on helppohoitoinen, runsaasti kukkiva, n. 15-25 cm korkea yksivuotinen kesäkukka. Meillä tänä keväänä on väreinä magenta ja valkoinen.

Oikeanpuoleisessa kuvassa on valloittava auringonkukka!
Ruukkuauringonkukka viihtyy hyvin isossa ruukussa ulkona, mutta sopii myös kukkapenkkiin istutettavaksi. Korkeutta tälle lajikkeelle tulee n. 70 cm ja leveyttä 60 cm.

ROTKOLEMMIKKI JA SIROKESÄKYNTTILÄ

Vasemman puoleisessa kuvassa kaunislehtinen rotkolemmikki. Rotkolemmikki kukkii vaaleansinisin kukin, mutta sen koristeellisuus on kauniin värisissä lehdissä. Rotkolemmikki kasvaa n. 20-30 cm korkeaksi, mutta kukkavarret kohoavat vielä korkeammaksi.

Oikeassa kuvassa on sirokesäkynttilä, toiselta nimeltään herrasväenkaura.
Sirokesäkynttilä kasvattaa n. 30-45 cm korkean siron kasvuston, jossa pienet kukat on kukkavarsissa. Meillä on tuotannossa tumman pinkki lajike.

HYÖTYKASVIUUTUUDET

Hyötykasvivalikoima saa myös tänä keväänä uutuuksia, kuten kuvernöörikukka ja mangoldi sekä fenkoli.
Näistä kuulet lisää viikon 20 uutiskirjeessä.

Ihanaa kevään odotusta, nähdään puutarhalla.🌸

Jaa tämä artikkeli